lauantai 15. syyskuuta 2012

Eväitä kansanedustajille keskusteluun oikeuskanslerin vuosikertomuksesta



Eväitä kansanedustajille keskusteluun oikeuskanslerin vuosikertomuksesta

Arvoisa puhemies

Laillisuusvalvonnassa arkipäivää ovat perustelemattomat ei anna aihetta päätökset. Vain muutama promille laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Voiko Suomen kansa kanteluita tehdessään olla niin väärässä kuin laillisuusvalvojien tilastot osoittavat? Mielestäni eivät voi olla. Laillisuusvalvonnassa on jotakin todella pahasti pielessä.

Asianajaja Zacharias Sundströmin mukaan oikeuslaitos suosii tutkitusti valtiota. Yrittäjät häviävät automaattisesti juttunsa valtiota vastaan. Sundström laskee, että yrittäjien voittoprosentti jutuissa valtiota vastaan jää alle viiden. Sundströmin rikos- ja prosessioikeuden alaan kuuluva väitöskirja hyväksyttiin toukokuussa Itä-Suomen yliopistossa.

Väitöskirjassaan Sundström löysi syyn nykykäytännölle:
  • Kun vastakkain ovat valtion etu ja kansalaisen etu, kansalainen ei välttämättä saa oikeudenmukaista oikeuskäsittelyä. Yhteiskunnassa on vaarallisesti levinnyt sellainen käsitys, että tuomitseminen on satunnaista ja mielivaltaista.

Sundströmin mukaan demokraattisista rakenteista varsinkin vallan kolmijako-oppi on murenemassa. Oikeusistuinten riippumattomuus on heikentynyt, joten kansalaisten oikeusturva kärsii.
- Vaikuttaa tutkitusti siltä, että oikeuslaitos suosii valtiota. On todellakin syytä tarkastella, kuinka riippumattomia oikeusistuimet lopulta ovat, Sundström sanoo.

Sundströmin väitöskirja lähtee siitä, että esitutkintamenettely itsessään syyllistää. Esitutkinta ei tuota tasapuolista tulosta, vaan siinä harkitaan ja etsitään syyllistäviä tekijöitä.
- Esitutkinta ei ole osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Viranomaisen pyyntö vie lähes aina esitutkintaan, eikä poliisi usein lähde yksityishenkilöiden pyyntöjä tutkimaankaan.
Sundström sanoo, ettei esitutkinnassa edes kerätä aineistoa, joka puhuisi epäillyn puolesta. Tätä voi pitää räikeänä epäkohtana: poliisi vaikuttaa valtion juoksupojalta.
Sundström haluaakin vauhtia esitutkintakäytäntöjen uudistamiseen. Epäillyn asemaa pitäisi parantaa, koska nykyisin syyllisyysolettama värittää esitutkintaprosessia ja vaikuttaa lopulta tuomioonkin.
Sundström muistuttaa, että yrityksiltä ja julkishallinnolta vaaditaan entistä avoimempaa toimintaa. Hänen mukaansa paljon puhuttu avoimuus ei aina toteudu alioikeuksien tuomioiden perusteluissa.
Verottaja ottaa pois mahdollisuudet puolustautua, Sundström väittää.
Virkamiehen kantaa pidetään automaattisesti oikeana, sillä virkamiehen lausunnolla on lähtökohtaisesti täysi uskottavuus.
- Pienyrittäjälle taistelu verottajaa vastaan on vaikeaa. Ensin verottaja vie rahat, joten juristin palkkaamiseen ei ole varaa.
Virkamiehellä ei pitäisi olla omia tarkoitusperiä, mutta omat intressit nousevat pintaan yksin arvovalta- ja urasyistä.
- Kun verottaja ottaa yhteyttä yrittäjän asiakaskuntaan ja vaatii tietoja rikoslain nojalla, ovat seuraukset selvät: asiakkaat katoavat, vaikka syyllisyyttä ei ole osoitettu.
Verojutuissa normaali käytäntö on pitkään ollut se, että veronkorotusten jatkoksi juttua käsitellään vielä yleisessä oikeusistuimessa.
Hallinnollisten sanktioiden päälle kaadetaan siis myös mahdolliset rikostuomiot
Veroseuraamuksissa kahden rangaistuksen päällekkäisyys on ollut käytäntönä. Korkein oikeus on nyttemmin kahdessa päätöksessään kääntynyt kaksoisrangaistusten kieltoon, Sundström kertoo väitöskirjassa.

Ruotsissa tuomioistuimet tutkivat syytteet ja myös hylkäävät niitä toisin kuin Suomessa, missä 96 % syytteitä johtaa langettavaan tuomioon.



Arvoisa puhemies

1990-luvun alkupuolella oli voimakas taloudellinen lama ja pankkikriisin väärä hoitotapa nostivat konkurssien määrän ja työttömyyden huippuunsa. Kun Suomi piti saada Euroopan Unionin jäseneksi niin siihen käytettiin kaikki mahdolliset keinot.

Pankit puhdistivat taseensa mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin taloudellisissa vaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yritysten työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat. Lisäksi tällaisella asioiden hoidolla on ollut valtavat psykologiset vaikutukset koko yhteiskunnalle.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 Oikeuspoliittisen seminaarin, jossa hän tosiasiallisesti otti oikeuslaitoksen hallintaansa esittämällä voimakasta arvostelua Korkeinta oikeutta kohtaan, joka oli juuri antanut velalliselle myönteisen päätöksen ns. peruskoron korotusjutussa. Koiviston vaatimuksena oli, että oikeusistuimissa pankkien tulee aina voittaa asiakkaansa.

Tasavallan presidentti oli päättänyt järjestää oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden tuomiolaitoksen yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa. Teemoina olivat tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttä ja riippumattomuus sekä tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu. Keskustelu rakentui ensimmäisen teeman osalta kahteen valmisteltuun puheenvuoroon (yhteensä noin 30 min) sekä kummankin teeman osalta 2-3 valmisteltuun komeenttipuheenvuoroon ( noin 10 min). Lisäksi pankkitarkastusviraston johtaja Jorma Aranko käytti valmistellun puheenvuoron (noin 10 min) em. alustusten jälkeen tai keskusteluosuuden alussa.

Tuomioistuinten yhteiskunnallisesta vallankäytöstä ja riippumattomuudesta alusti korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen ja korkeimman hallinto-oikeuden edustaja, hallintoneuvos Pakka Hallbergtai hallintoneuvos Sakari Sippola. Kommenttipuheenvuorot käyttivät professori Allan Rosas, ÅA:n professori Heikki Ylikangas ja HY, OTT tutkijaMartin Scheinin, SA.

Tuomioistuinten toiminnan arvioinnista ja arvostelusta alusti professori Aulis Aarnio, TY ( Aarnio ei osallistunut, hänen puheenvuoronsa käytti dos. Juha Pöyhönen, nyk. Karhu). Kommenttipuheenvuorot käyttivät apulaisprofessori Jukka Kekkonen, HT, erikoistutkija Jyrki Tala OPTL.

Tilaisuuteen osallistuivat edellä mainittujen lisäksi Tasavallan Presidentti, rouva Koivisto, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, adjutantti, erityisavustaja Martti Manninen sekä seuraavat henkilöt:
johtaja Jorma Aranko, pankkitarkastusvirasto
pres. Olavi Heinonen, KKO
hall.neuvos Pekka Hallberg, KHO –hall.neuvos Suviranta KHO, ei voinut osallistua ulkomaanmatkan takia
prof. Allan Rosas, ÅA
prof.Heikki Ylikangas HY
OTT Martin Scheinin, SA
prof. Aulis Aarnio TY – prof Jukka Kekkonen, HY
er.tutkija Jyrki Tala, OPTL
prof. Leena Kartio TY
prof. Olli Mäenpää HY
dos. Juha PöyhönenHY
prof. Kirsti Rissanen HY
prof. Kaarlo Tuori, SA
OTL Veli-Pekka ViljanenOM
kihl. tuomari Olli Karikoski, Oulun LO
pormestari Juha Kettunen, Kuopion RO
pres.Esko Kilpeläinen, Itä-Suomen HO
oik.neuvosErkki Rintala, Vaasan HO
ap.prof. Antti Kivivuori, HY
prof. Jaakko Uotila, TY
oik.neuvos Erkki-Juhani Taipale, KKO
asianajaja (1.5.1992 alkaen oik.neuvos KKO) Mikko Tulokas

Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen toimi tilaisuuden puheenjohtajana. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto halusi keskustella seminaarista KKO:n presidentin Olavi Heinosen kanssa jonkin aikaa ennen seminaaria ja ottaa Heinosenvastaan Linnassa myöhemmin sovittana aikana.

Suomen perustuslain perusteella tasavallan presidentti ei virkatoimissaan saa puuttua tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Suomen perustuslaki (Suomen hallitusmuoto 17.7. 1919/94) 2 §: Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Saadun lisäsaineiston perusteella näyttää yhä ilmeisemmältä, että presidentti Koivisto on pyrkinyt ohjeistamaan Suomen tuomioistuinlaitosta presidentin valtaoikeuksiin presidentille kuulumattomalla tavalla. Jukka Kekkosen ja Heikki Ylikankaan lausunnot palaverista vahvistat epäilyt oikeiksi. Presidentti Koivisto halusi vaikuttaa riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaa. Presidentti Tarja Halonen julisti palaverin asiakirjat salaisiksi Mauno Koiviston pyynnöstä.

Arvoisa puhemies

Ns. suuren laman aikana kymmenet tuhannet yritykset ajettiin Suomen valtiovallan ja pankkien yhteisillä sopimuksilla, salaisilla toimenpiteillä ja sopimuksilla konkurssiin. Merkittävin näistä salaisista sopimuksista on Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n pilkkomissopimus, joka solmittiin 22.10.1993 Suomen valtion ja neljän ns. ostajapankin (SYP,KOP, Osuuspankit ja Postipankki) välillä

Tässä sopimuksessa sovittiin toimialakohtaiset listaukset yrityksistä, jotka tullaan viemään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet, luottomäärin ja asiakkuuksien pohjalta. SSP-sopimus solmittiin pääministeri Esko Ahon hallituksen toimesta.
Yrityksiä kaadettiin massamuotoisesti toimialakohtaisesti konkurssiin. Kun yrityksille vyörytetyt valuuttakurssitappiot olivat nostaneet luottokannan 1,5-kertaiseksi, ryhtyivät pankit vaatimaan lisävakuuksia. Kun tästä väistämättä seurasi maksuhäiriöitä, pankit ”konvertoivat valuuttaluotot”markkaluotoiksi markan alimmalla arvolla, ja ryhtyivät nopeassa tahdissa irtisanomaan massamuotoisesti luottoja.

Konkurssin jälkeen tehtiin mittatilaustyönä erikoistilintarkastuksia, joihin tietyt tilintarkastusyhteisöt olivat erikoistuneet. Tilintarkastuksissa käytettiin yrityksen kirjanpitoa ja tunnuslukuja totuuden vastaisesti. Tilintarkastuksilla haluttiin antaa se kuva, että konkurssiin haettu yritys oli taloudellisessa katastrofissa -maksukyvytön ja ylivelkainen – ja siten konkurssi oli ”ansaittu”,perusteltu ja aiheellinen.

Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen. Yrittäjien leimaaminen rikollisiksi kuului kaavioon, koska syyllisyys haluttiin vierittään yrityksille luottoja ottaneiden yrittäjien niskaan. Siten todelliset syylliset – valtiovallan ja pankkien edustajat – pääsivät kuin koira veräjästä.

Oikeudenkäymiskaaren uudistuksen (595/1993) myötä saatavien oikeudellinen perintä uudistettiin radikaalisti siten, että velallissuoja poistettiin. Pankkien ei enää tarvinnut liittää alkuperäisiä velkakirjoja/muita saamistodisteita haastehakemuksen liitteeksi. Haastehakemuksen vastustaminen tekeminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi.”Kokenut”kansliahenkilökunta (merkonomit, oikeustieteen opiskelijat) sai oikeuden antaa yksipuolisia velkomustuomioita. Lopputuloksena on ollut kymmeniä tuhansia väärin perustein annettuja velkomustuomioita.

Arvoisa puhemies

Säästöpankkien pilkkominen oli selkeä esimerkki ihmisoikeusrikkomuksista. Jorma Arangon allekirjoittamassa asiakirjassa todetaan, että ”kaupan (SSP:n pilkkominen) yhteydessä on tarkoitus sopia määräaikaisesta kilpailun rajoittamisesta. Rahoitustarkastus katsoo, että tällainen rajoitus ei ole kilpailun terveiden periaatteiden mukainen, mutta sopimuskokonaisuutta ajatellen haitta jäänee vähäiseksi”. Pääjohtajat perustivat pilkkomista varten työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto Joensuu, Postipankin vähittäispankin johtaja Matti Inha, KOP:n talletuspankin johtaja Esko Halonen ja Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku Pohjola, joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston konsulttina toimineen amerikkalaisen investointipankin Merill Lynchin edustajat ristivät ryhmän G4:ksi (group 4 tai 4 gangsters). Näistä asioista voidaan johtaa se tosiasia, että valtion pankkien toimintaa valvomaan asettama taho hyväksyi asetelman eli kartellin, joka on selkeästi historiatiedon valossa johtanut laajempaan yhteistyöhön kuin mainostamisen rajoittamiseen tms. verrattavaan toimintaan.

Yrityksiä kaadettiin massamuotoisesti toimialakohtaisesti konkurssiin – käytännössä se toteutettiin seuraavasti:
Kun yrityksille vyörytetyt valuuttakurssitappiot olivat nostaneet luottokannan 1,5-kertaiseksi, ryhtyivät pankit vaatimaan lisävakuuksia. Kun tästä väistämättä seurasi maksuhäiriöitä, pankit ”konvertoivat valuuttaluotot” markkinaluotoiksi markan alimmalla arvolla, ja ryhtyivät nopeassa tahdissa irtisanomaan massamuotoisesti luottoja. Konkurssin jälkeen tehtiin mittatilaustyönä erikoistilintarkastuksia, joihin tietyt tilintarkastusyhteisöt olivat erikoistuneet. Tilintarkastuksissa käytettiin yrityksen kirjanpitoa ja tunnuslukuja totuuden vastaisesti. Tilintarkastuksilla haluttiin antaa se kuva, että konkurssiin haettu yritys oli taloudellisessa katastrofissa – maksukyvytön ja ylivelkainen – ja siten konkurssi oli ”ansaittu”, perusteltu ja aiheellinen. Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen.Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen. Yrittäjien leimaaminen rikollisiksi kuului kaavioon, koska syyllisyys haluttiin vierittää yrityksilleen luottoja ottaneiden yrittäjien niskaan. Siten todelliset syylliset – valtiovallan ja pankkien edustajat – pääsivät kuin koira veräjästä. Salaiseksi julistettu SSP-sopimus paljastaa totuuden asioista.
Toimialaratinalisointia toteutti pankkien lisäksi myös Suomen valtio. Olihan Suomen valtio yksi osapuoli salaiseksi julistettussa SSP-sopimuksessa. Tuolloin KTM:n päällikkönä toimi oululaissyntyinen Matti Wuoria ja KTM:n Oulun aluejohtajana Raimo Mäntyniemi. Kera Oy:n varatoimistusjohtajana toimi oululainen Seppo Arponen ja kehtyspäällikkönä Veikko Anttonen. Helsingin Sanomien lehtileike osoittaa kiistatta, että Kera Oy:ssä oli perustettu ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tarkoituksena oli poistaa alalta ylikapasiteettia. Ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikköVeikko Antonen. Ruumiinpesuryhmä käytti tavoitteidensa toteuttamiseksi ns. saattohoitajia, joista esimerkkinä voidaan mainita KTM Jouni Remes ja konsultti Stig Weckström.

Arvoisa puhemies

Ei voi välttyä vaikutelmalta, ettäAktiv-Hansa kauppa tehtiin rikosten peittelemiseksi. Presidentti Tarja Halonen julisti Aktiv Hansa kaupan salaiseksi vuoteen 2025 saakka.

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Suvi-Anne Siimeksen mukaan "Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Arvoisa puhemies

Ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 jälkeen kansalaisten usko Suomen oikeuslaitoksen toimintaan alkoi horjumaan. Koiviston konklaavisssa tasavallan presidentti ohjeisti ylempien oikeusasteiden tuomareita ja tämä ohjeistus näkyi tuomioistuinten toiminnassa. Asiasta on valmistunut useita väitöskirjoja. Tasavallan presidentillä ei ole lainmukaista oikeutta puuttua riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Vaasan hovioikeuden eläkkeelle jäänyt presidentti Erkki Rintala totesi haastattelussaan Ilkka-lehdessä 12.6.1998, että ”kuilu kansan ja oikeuslaitoksen välillä kasvaa”. Rintalanmukaan Suomi on oikeuvaltioiden takarivissä yhdessä Puolan ja Italian kanssa.

Entinen korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan: ”Taistelu Oikeudesta”sivulla 15: ”Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja ”korkein oikeus” naureskelematta, ja varmaan joku oikeuneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pronobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa.

Kansalaisten usko oikeuslaitoksen toimintaa horjuu pahasti. Sitä osoittaa Turun Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimus: rikos- ja prosessioikeuden sarja A n:o 25 vuodelta 1999. ”Suomalaisten luottamus tuomioistuimiin.”

Kirjassaan ”Laillista laittomuutta”pseudonyyminä kirjoittava eläkkeellä oleva lakimies Pertti Kinnunen, joka on entinen syyttäjä ja liikejuristi, toteaa sivulla 104 seuraavaa: ”Tarkastaessani eduskunnan oikeusasiamiehen virallisia työtilastoja totesin, että vuosina 1984-88 on kaikkiaan ollut ratkaistavana yhteensä 7849 kantelua ja niistä on ollut virkasyyteratkaisuja vain 5. Sivulla 108 Kinnunen toteaa, että”Meitä aluksi hirvitti ryhtyä tutkimaan oikeuskanslerimme työtilastoja. Pelkäsimme samankaltaista lopputulosta kuin toisen laillisuusvalvojamme osalta”. Sivulla 109 jatkuu: ”Jos oletamme, että kaikki 13 ratkaisua ovat virkasyyteratkaisuja, niin saadaan johtopäätökseksi, että 13 tapauksessa 2758:sta oikeuskansleri on auttanut Suomen kansalaisia eteenpäin laillisissa oikeuksissaan. Prosentteina ilmaistuna 0,47 % on johtanut tulokseen ja 99,53 % kanteluista on mennyt roskakoriin.”

Ekonomi Jukka Davidssonkirjoitti julkiselle vallalle 6. heinäkuuta 2001 avoimen kirjeen, jossa hän toteaa, että Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Suomen pankkikriisiksi nimetyn tapahtuman syiksi on esitetty monia arvioita. Vaikuttaa siltä, että epäonnistunutta talouspolitiikkaa on selkeästi vähätelty. Vastaava viesti on tullut Suomen Akatemialta, ETLA:sta sekä muista tutkimuksista. Laman keskeisenä aiheuttajana oli siis julkisen vallan edustajat. Aiheuttamansa finanssikriisin ratkaisua julkinen valta haki sopimuksista ja liittouma- ja valtuutussuhteesta pankkien kanssa. Pohjatyön sopimukselle toteutti nk. Rohto-ryhmä. Nämä sopimukset ovat laittomia.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksista voidaan todeta se, että kukin yksilö on joutunut alistumaan sarjaan loukkauksia eli jokainen henkilö on omassa asiassaan kohdannut useita eri nimikkeillä kuvattuja tekoja. Näistä keskeisimpiä ovat omaisuuden suojan kumoaminen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon kumoaminen, oikeuden työhön ja elinkeinovapauden kumoaminen, sosiaalisten oikeuksien kumoaminen, oikeusturvan loukkaukset, tehokkaitten oikeusturvakeinojen puuttuminen ja kiduttaminen ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Yksilötasolla ihmisoikeusloukkaukset koskevat, rippuen määrittelytavasta, suoraan satoja tuhansia ihmisiä ja epäsuoraan yli miljoonaa yksilöä.

Valtion kanssa tehdyn sopimuksen suojeluksessa pankit ovat voineet toimia mielensä mukaan, Lukuisat moitittavat rikolliset teot on annettu tapahtua julkisen vallan tieten.

Arvoisa puhemies

Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta perus- ja ihmisoikeukien menetyksiä.

Suomen perustuslain 1 §:n mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Suomen perustuslain 2 §:n mukaanjulkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Suomen perustuslain 3 §:n mukaantuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Suomen perustuslain 6 §:n mukaanihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Suomen perustuslain 7 §:n mukaanjokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
Suomen perustuslain 15 §:n mukaanjokaisen omaisuus on turvattu.
Suomen perustuslain 18 §:n mukaanjokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.
Suomen perustuslain 21 §:n mukaaanjokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
Suomen perustuslain 22 §:n mukaanjulkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perusoikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilölle kuuluvia oikeuksia. Niiden tulee olla yleisiä, kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia. Perusoikeuksille on omista pysyvyys ja oikeudellinen luonne. Perusoikeudet ovat olennainen osa oikeusvaltion tunnusmerkeistä. Näihin sisältyy vaatimus kansalaisvapauksien ja oikeusturvan takaamisesta valtiosäännössä. Perusoikeudet vahvistetaan kansallisessa ja ihmisoikeudet vastaavasti kansainvälisillä sopimuksilla. Miksi Suomessa ei noudateta perustuslakia?


Arvoisa puhemies

Suomen perustuslain 108 §:n mukaanoikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Oikeuskanslerin tulee myös valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Oikeuskanslerin on pyydettäessä annettava presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä.
Oikeuskansleri antaa joka vuodelta kertomuksen virkatoimistaan ja lain noudattamista koskevista havainnoistaan eduskunnalle ja valtioneuvostolle.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaaanoikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeusasiamies valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Oikeusasiamies antaa joka vuodelta kertomuksen toiminnastaan sekä lainkäytön tilasta ja lainsäädännössä havaitsemistaan puutteista eduskunnalle.

Arvoisa puhemies

Suomi on hyväksynyt EU:n ihmisoikeussopimuksen.
Sen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.
Ihmisoikeussopimuksen 5 artikla takaa oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen. Ihmisoikeussopimuksen 6 artikla takaa oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:
a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;
b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;
c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;
d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat
;Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella on oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. Jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.
Ihmisoikeussopimusken 14 artiklan mukaan syrjintä on kielletty. Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.

Suomi on hyväksynyt myös YK:n ihmisoikeusjulistuksen
Sen 3 artiklan mukaan kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Ihmisoikeusjulistuksen 5 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
Ihmisoikeusjulistuksen 7 artiklan mukaan kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintäävastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävääyllytystävastaan.
Ihmisoikeusjulistuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattujaperusoikeuksia
.Ihmisoikeusjulistuksen 10 artiklan mukaan jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimess ahänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettäselvitettäessä.
Ihmisoikeusjulistuksen 12 artikla mukaan älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklan mukaan jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa. Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.
Ihmisoikeusjulistuksen 22 artiklan mukaan jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan
sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.
Ihmisoikeusjulistuksen 23 artiklan mukaan jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
Ihmisoikeusjulistuksen 25 artiklan mukaan jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.

Arvoisa puhemies

Transparency Internationalin selvityksen mukaan Suomen oikeuslaitos on maailman neljänneksi epäluotettavin. Se kuuluu samaan viiteryhmään Perun, Kamerunin ja Indonesian kanssa.

Koiviston konklaaviin osallistunut entinen Vaasan Hovioikeuden presidentti Erkki Rintala arvosteli kovin sanoin oikeuslaitosta Ilkka-lehden haastattelussa kesäkuussa 1998. Hänen mukaansa Suomi seisoo oikeusvaltion takarivissä yhdessä Italian ja Puolan kanssa. Rintalan mukaan Suomi kuuluu oikeudenkäytössä huonoon seuraan.
Hän viittaa myös skotlantilais-amerikkalaiseen tutkimukseen, joka on laajasti levinnyt maailman lakimiehille ja antaa vähemmän mairittelevan kuvan Suomen oikeuslaitoksesta. Valitettavasti Suomessa tämä Summers & Mc Cormickin tutkimus on vaiettu kuoliaaksi. Sitä ei löydy enää edes eduskunnan kirjastosta.

Kenen puolella oikeuslaitos on, rikollisten vai uhrien?

Valittujen Palojen julkistama tutkimus toukokuun numerossa vuonna 1996 osoittaa, että kansalaisten usko oikeusjärjestelmään on romahtanut. Vain 26 prosenttia kyselyyn vastanneista antaa tuomiolaitoksen toiminnalle hyvän arvosanan. Kansalaiset ihmettelevät kuinka välinpitämättömästi maamme oikeuslaitos toimii. Kenen puolella oikeuslaitos on, rikollisten vai uhrien, kysyvät kansalaiset. Valtaosa suomalaisista katsoo, että tuomioistuimet ja vankilalaitos ovat epäonnistuneet tehtävässään. Samalla kansalaiset antavat selkeän tuomion nykyiselle oikeuskäytännölle.

Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002 käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoittaa, että tuomioistuimet on alistettu poliittisen valtaeliitin johdon ja valvonnan alaisuuteen. Suomessa ei ole enää riippumaton tuomioistuinlaitos, vaikka perustuslain 3 § sitä edellyttää. Kokemani perusteella voin sanoa, että Suomessa on oikeutta niin vähän, että sitä ei riitä kaikille.

Laillisuusvalvonnan tila ja kansanedustajat

Oikeuskanslerinviraston vuotta 2001 koskevassa kertomuksessa todettiin, että oikeuskanslerinvirasto otti vastaan 1291 kantelua, joista 789 otettiin tutkittavaksi eli noin 40 % jätettiin käsittelemättä. Eniten kanteluita kohdistui tuomioistuimiin, poliiseihin ja sosiaaliviranomaisiin. Suomessa laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Laillisuusvalvojien toimintaa Suomessa valvoo perustuslakivaliokunta ja eduskunta. Helsingin kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander sanoi minulle, ettei hän voi puuttua sellaisiin rikoksiin, joissa laillisuusvalvojat ovat jo tehneet ratkaisunsa. On syytä epäillä kiistattomien näyttöjen perusteella, että laillisuusvalvojat syyllistyvät vuosittain jopa satoihin tietoisiin vääriin päätöksiin. Tietoinen virkarikosten salailu hoidetaan siten, ettei perustuslakivaliokunta ota yksittäisten kansalaisten kirjelmiä käsiteltäväkseen, se tutkii asian vain laillisuusvalvojien kertomusten perusteella. Nykyinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on Kimmo Sasi. Viimeinen ei kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on ollut kansanedustaja Urho Kekkonen 1950-luvulla.Laillisuusvalvontaan käytetään vuodessa lähes 10 miljoonaa euroa, eivätkä kansalaiset saa tyydyttävää vastinetta rahoilleen. Laillisuusvalvontaan tulisikin järjestää tyytyväisyystutkimus ja ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin tutkimustulosten perusteella.

Nykyiset kansanedustajat suojelevat rikolliseksi epäiltävää laillisuusvalvontaa, vaikka perustuslain 29 §:n mukaan kansanedustajan pitää toimessaan noudattaa oikeutta ja totuutta. Mielestäni Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen.

Arvoisa puhemies

Entinen Korkeimman oikeuden jäsenJukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan "Taistelu oikeudesta" sivulla 15 näin:

"Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja "korkein oikeus" naureskelematta, ja varmasti joku oikeusneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pornobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa".

Kirjassaan Oikeus voittaa entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki käy terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Hän arvostelee Korkeimman Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestä Eeva Vuoren tapaus todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. Korkeimman Oikeuden jäsenen Eeva Vuoren miehen kerrottiin saaneen entiseltä Turun kaupungin johtajalta, Juhani Lepältä 200 000 markkaa "pimeää rahaa" kauppasumman osana huvilakaupassa. Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva Vuori ilmeisesti näki tuon rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä jättikin syyttämättä, koska syyttäjän mukaan 200 000 markkaa on niin pieni raha Vuorien muuhun omaisuuteen nähden.

KO:n remontti tulisi Jäätteenmäen mielestä aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä nyt ruokkii salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella. Varatuomari Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, ettei Korkein Oikeus perustele kielteisiä ratkaisujaan vaikka Suomen perustuslain 21 §:n mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätösten mukaan jokaisella on oikeus saada perusteltu päätös asioissa.

Arvoisa puhemies

Ekonomi Jukka Davidssonväittää kantelussaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, että Suomessa on tehty massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia julkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeusloukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja ihmisoikeuksien menetyksiä.
Tarkempaa tietoa asioista saat googlesta hakusanalla Political Risk in Finland.


  1. Asianajaja Antti Latolaa on syytä epäillä törkeästä petoksesta ja muista rikoksista. Kera Oy oli päättänyt poistaa markkinoilta PR-talot ylikapasiteetin poistamiseksi markkinoilta. Kera Oy myyjänä ei kuitenkaan kertonut asiasta ostajille ennen kauppaa, että PR-talot on poistettavien listalla. Antti Latola toimi Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesän välikaisena pesänhoitajana ja myi kiinteistöt ja maa-alueet konkurssisäännön vastaisesti, koska väliaikaisilla peäsnhoitajilla ei ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta. Lisäksi kaupassa salattiin 48 miljoonan pantatut kiinnitykset eikä niistä mainita kauppasopimuksessa mitään. Antti Latolalla ei ollut pantnhaltijan kirjallista suostumusta myydä pantattuja kiinteistöjä. Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kaupat ja yrityksen konkurssiin väärillä tiedoilla.

    2. Asianajaja Hannu Maskosta on syytä epäillä törkeästä petoksesta ja muista rikoksista. Maskonen on tehnyt jo oman ratkaisunsa asioissa. Ehkä hän ei kestänyt julkista häpeää totuuden ja rikosten paljastumista. Maskonen vaati Erkki Ahoa lopettamaan asioiden penkomisen ja vastapalvelukseksi hän lupasi, ettei Erkki Ahoa haeta henkilökohtaiseen konkursiin. Erkki Aho ei suostunut Maskosen vaatimukseen ja Maskonen haki Erkki Ahon rikollisin keinoin henkilökohtaisene konkurssiin. Sen jälkeen Hannu Maskonen teki oman ratkaisunsa.

    3. Syyttäjä Sulo Heiskaria on syytä epäillä lukemattomista rikoksista, joista törkein on kaupanvahvistus, jossa hän ei ollut paikalla kaupanvahvistajana eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo ollut paikalla. Sulo Heiskari toimi esteellisenä syyttäjä lukuisissa oikeudenkäynneissä.

    4. Asianajaja Jouni Vihervallia on syytä epäillä siitä, että hän on edustanut oikeudessa asianomaisia henkilöitä ilman valtakirjaa ja toimeksiantoa. Vihervalli itse todistaa, ettei hän ole koskaan edes keskustellut asianomaisten henkilöiden kanssa.

    5. Varatuomari Paavo M. Petäjää on syytä epäillä siitä, että hän on edustanut asianomaisia henkilöitä ilman valtakirjoja ja ilman toimeksiantoja oikeudessa ja antanut vääriä lausumia oikeudelle. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjää on syytä epäillä väärien lausumien antamisesta korkeimmalle oikeudelle.

    6. Asianajaja Sampsa Teittistä on syytä epäillä velallisten etujen loukkaamisesta, koska he tiesivät, että konkurssi oli laiton ja he luovuttivat 32 miljoonan tilauskannan konsultti Weckströmille. Weckström luovutti tilauskannan Vieskan Elementille. Alavieskan kunta maksoi konsultti Weckströmille 88 450 markkaa siitä, että hän hankki tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle.

    7. Asianajaja Jyrki Anttista on syytä epäillä velallisten etujen loukkaamisesta, koska he tiesivät, että konkurssi oli laiton ja he luovuttivat 32 miljoonan tilauskannan konsultti Weckströmille ja Weckström luovutti tilauskannan Vieskan Elementille. Alavieskan kunta maksoi konsultti Weckströmille 88 450 markkaa siitä, että hankki tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle.

    8. Asianajaja Veli Päivikkö yritti laittaa henkilökohtaiseen konkurssipesääni varatuomari Paavo M. Petäjän 100 000 mk:n perusteettoman saatavan. Tekoa on syytä epäillä rikoksen yritykseksi. Veli Päivikön toiminta oli muutenkin niin törkeää, että minun oikeustajuni mukaan häneltä on otettava pois asianajo-oikeudet.

    9. Asianajaja Antti Kejo laittoi ITC Finland Oy konkurssipesään kokonaan toisen firman koneet ja laitteet. Perusteena oli se, että niin parannetaan konkurssipesän tulosta. Lisäksi asianajaja Antti Kejo jätti saatavista pois minun 178 000 markan saatavan perusteettomasti. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta piti antaa vastineensa. Antti Kejo esitti oikeudelle tietoisesti väärin laaditun konkurssipesän pesänluettelon.

    10. Poliisipäällikkö Petri Oulasmaa nosti syytteen minua ja perheenjäseniä vastaan velallisen epärehellisyydestä Meritapankin nimissä lainan myöntäneen pankin tietämättä asiasta mitään. Pankinjohtaja Mauri Ylitalo todistaa kirjallisesti, että syyte on nostettu hänen tietämättään ja täysin väärillä tiedoilla. Väärillä tiedoilla tehdyn haasteen johdosta Erkki Aho tuomittiin 75 päivän ehdottomaan vankeuteen.

    11. Poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja hän kieltäytynyt myös ottamasta todistusaineistoa vastaan asiassa. Juuri hän on syyttäjä Sulo Heiskarin ohella kaikkein pahin toimija asioissa. Kaikki rikostutkintapyynnöt on kuitenkin tehty ajoissa joten valtio on korvausvelvollinen. Ylivieskan poliisi Raimo Ollila on tehnyt tutkimatta jättämispäätökset, vaikka Rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa Ylivieskan poliisille Raimo Ollilalle Heino Virta on tehnyt tutkintapyynnön 15.3.1997. Erkki Aho on täydentänyt tutkintapyyntöä 23.3.1997. Raimo Ollila on tehnyt seuraavat tutkimattajättämispäätökset: 26.6.1997 6870/5406/1997, 9.10.1997 6870/R/891/1997 S/10109/2001, 13.8.2002 6870/S/10109/2001, 13.8.2002 S/10456/2002, 3.1.2002 R/1690/2002 Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelälle on tehty tutkintapyynnöt 20.8.1997 ja 8.12.1997. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätös 10.1.1998 2521/R/37/1997. Varatuomari Jorma Herttuaisen tekemät tutkintapyynnöt on tehty 22.5.1998 Tapio Mäkelälle. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätöksen. Eero Klemetti on tehnyt 10.7.2000 varatuomari Paavo M. Petäjän toimintaa koskevan tutkimattajättämispäätöksen, vaikka Petäjä tunnustaa rikoksen


    12. Oulun KRP:n päällikkö Eero Klemetti on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta, myös sen, että varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Siitä huolimatta varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle asiassa ja KRP:n päällikkö Eero Klemetti on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta.

    13. Oulun KRP:n päällikkö Leila Melander on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta, myös Suomussalmen rikokset, joissa keskeisessä roolissa ovat varatuomarit Vesa Juntunen ja Mikko Kovalainen sekä poliisiviranomaiset.

    14. Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelä on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja hän on käyttäytynyt uhkailevasti oikeuden etsijöitä kohtaan. Hän on uhannut heitä sanomalla, että jos ette lopeta asioiden penkomista niin teille käy kuten Erkki Aholle, on ollut jo monta kertaa liipaisimella.

    15. Syyttäjä Kirsi Männikkö on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja syytteet nostamatta vaikka on vuorenvarmasti tiennyt tosiasiat, koska olen henkilökohtaisesti käynyt todistamassa asiat todistusaineiston kanssa yhdessä Heino Virran kanssa hänelle Torniossa.

    16. Poliisijohtaja Sauli Kuha on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Lisäksi hän on esitellyt asiat maaherra Eino Siuruaiselle niin, että on saanut maaherrankin allekirjoituksen rikoksia peittelevään asiakirjaan.

    17. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Paateron sihteeri on jopa kieltänyt laittamasta sähköpostia Paaterolle.
    Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
    http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html


    18. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja syytteet nostamatta. Näytöt Kalskeen rikollisten suojelusta ovat kiistattomat. Kalske kieltäytyi lain vastaiseti tulemasta todistajaksi oikeuteen, vaikka hänet oli sinne haastettu.

    19. Käräjätuomari Jyrki Määttä ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan eikä myöskään ole antanut minun kuulustella vastapuolen todistajaa, mikä on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kuuden artiklan vastainen teko. Määttä on antanut asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle.
    http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2010/02/selvityspyynto-oikeuskansleri-jaakko.html


    20. Käräjätuomari Timo Tammiketo ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja minun on syytä epäillä häntä vähintäänkin kiristyksestä.

    21. Käräjätuomari Jaakko Raittila ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja muutoinkin toiminut todella törkeästi. Oikeudenkäynnit eivät ole täyttäneet alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Raittilan toiminta on yksi törkeimmistä oikeudenloukkauksista mitä tiedän.

    22. Syyttäjä Esa Mustonen ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan. Asiasta on kiistattomat näytöt Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä. Syyttäjä Esa Mustosen toiminta on todella törkeää toimintaa. Mustonen on antanut väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle asiassa.

    23. Poliisi Tapani Tasanto on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Asiasta on kiistattomat näytöt. Olen samaa mieltä Oulun KRP:n päällikön Ari Sorosen kanssa. Tasanto ei ole rikostutkija vaan hallintopoliisi.

    24. Asianajaja Asko Keränen tiesi, että konkurssi on laiton ja pyysi valtakirjan valituksen hoitamista varten. Erkki Aho ja Heino Virta antoivat valtakirjan asianajaja Asko Keräselle, joka kuitenkin jätti valituksen tekemättä ilmoittamatta siitä päämiehilleen. Asko Keränen on toiminut törkeästi päämiestensä etujen vastaisesti useammassa asiassa.

    25. Käräjätuomari Heikki Sneck ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja toiminut esteellisenä käräjätuomarina useammassa oikeudenkäynnissä. Käräjätuomari ei ole antanut edes todistaa oikeuskäsittelyssä rikoksia. Olen tehnyt Heikki Sneckin toiminnasta useampia rikostutkintapyyntöjä ja kanteluita, mutta kaikki on jätetty tutkimatta ja kanteluihin vastaamatta.

    26. Varatuomari Mikko Kovalainen on yksi Suomen törkeimmistä tekijöistä, joka on toiminut yhteistyössä viranomaisten kanssa tehden järkyttävää jälkeä usean vuosikymmenen ajan. Olen tehnyt Mikko Kovalaisen toiminnasta useita tutkintapyytnöjä.
    http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2012/01/kihlakunnansyyttaja-sari-leppaluoto.html


    27. Sievin kunnanjohtaja Markku Koskea on syytä epäillä osallisuudesta törkeään petokseen ja kiristykseen. Koski kertoi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa, että Kera Oy Seppo Arponen oli moittinut häntä, että miksi hän meni mukaan markkinoilta poistettavaan yritykseen ja vielä hallituksen puheenjohtajaksi. Markku Koski oli mukana henkilökohtaisessa takauksessa. Erään raivntolaillan jälkeen Arponen oli luvannut pelastaa Markku Kosken. Näin myös tapahtui. Koski siis tiesi törkeästä petoksesta, mutta ei ryhtynyt asian vaatimiin toimenpiteisiin. Asian voi todistaa Erkki Ahon lisäksi, Heino Virta, Pentti Arhippainen ja Tapani Kääntä.

    28. Varatuomari Timo Hautamäki toimi ensin Erkki Ahon avustajana, mutta sitten hän vaihtoi vastapuolelle. Hautamäki oli tietoinen PR-talojen konkurssivyyhden rikoksista ja myös Markku Kosken roolista niissä. Siksi onkin käsittämätöntä miksi Hautamäki lähti avustamaan Koskea tietoisena Kosken toimista. Syyllistyikö Timi Hautamäki rikollisten suojeluun?

    29. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on keskeinen suojelija rikoksissa. Katson, että hän tunnusti asian, koska ei tullut oikeuteen haastettuna todistamaan siihen liittyvässä asiassa Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen. Todistajan ei tarvitse todistaa itseään vastaan.

    30. Varatuomari Pasi Markus Leinonen tunnusti kuuluvansa liigaan omalla toiminnallaan. Siitä on kiistattomat näytöt Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden istunnossa ja istunnon asiakirjoissa. Leinonen oli tietoinen törkeistä rikoksista, mutta ei ryhtynyt asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Erkki Ahon oikeuskäsittely on kestänyt jo 17,5 vuotta eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. Suomen perustuslain mukaan kansalaisen on saatava asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä.

Arvoisa puhemies

Tampereen yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu nakkilalaissyntyisen Anne Kosken väitöskirja paljastaa, että Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun. Suomen ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski väittää ja todistaa, että Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen Euroopan Unioniin.

Kosken mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Suomi yritti puolustaa kansallisia etujaan käymissään maatalousneuvotteluissa. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa ripeästä etenemisestä. Samalla Suomi salasi onnistuneesti neuvottelukulissien takaiset erimielisyydet.

Kansanäänestyksen alla valehdeltiin julkisesti

Kansaäänestyksen alla valtiovalta turvautui Anne Kosken mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessään esille maatalouden 141-artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko Pesälän julkisen valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU-kansanäänestystä. Pesälä kiisti Maaseudun Tulevaisuudessa valehdelleensa. Pesälä väittää, että hän on maatalouskomissaari Steichenin ja ulkoministeri Haaviston kanssa allekirjoittanut lisähintoja koskeneen sopimuksen. Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia virheellisiksi Mikko Pesälän valehtelusta. Pesälän tulisikin puhdistaakseen maineensa esittää julkisesti EU-komissaarin kanssa allekirjoittamansa sopimus, jota tiettävästi kukaan muu ei ole nähnyt tai josta kukaan muu ei ole ollut tietoinen.

Maanviljelijät kärsivät eniten

EU-jäsenyydestä ovat joutuneet kärsimään eniten maanviljelijät. Ennen jäsenyysratkaisua kannattajat lupasivat melkein kuunkin taivaalta. Ulkoministeriksi valittiin Heikki Haavisto erittäin nopeilla päätöksillä. Tämä oli Esko Ahon yllätysveto tilanteessa, jossa Paavo Väyrynen jätti ministerin tehtävät. Tällä tavalla saatiin EU-ratkaisun puhemieheksi maanviljelijöiden luottomies. Kuitenkin oletukset EU:n vaikutuksita Suomen viljelyyn ja maatalouteen menivät miljardikaupalla pieleen. Tuottajahintojen lasku pudotti maatalostuoa 740 miljoonaa vuonna 1996 ja 770 miljonaa markkaa vuonna 1997. Suurimpina menettäjinä oletuksiin verrattuna olivat naudanlihan, kananmunien ja lampaanlihantuottajat. Parhaiten EU-aikana pärjänneitä olivat olleet broilerin ja leipäviljan tuottajat, siis etelän maanviljelijät. Tulotuki jäi vuonna 1996 ennakoitua pienemmäksi 1,3 miljardia arkaa, koska maatalouden kansallista tukea leikattiin 750 miljoonalla markalla eli noin 12 prosentilla, valuuttakurssit muuttuivat ja peltoala sekä eläinmäärät muuttuivat. Vuonna 1997 pudotus oli yksi miljardi markkaa maataloustulossa.

Arvoisa puhemies

EU-neuvotteluissa mukana ollut Antti Kuosmanen kirjoitti kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi. Kirja määrättiin tuhottavaksi. Tuhotun kirjan sivuilla 129 ja 130 on maatalousneuvotteluihin liittyvä luku otsikolla lisähinnat. Lainaus kirjasta:

Lisähinnat

Vaikein ongelma kansallisen tukipaketin hyväksymisessä tuli tukien maksamistavasta. Edellä tuli esille, että siirtymäkauden tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin sanottuina lisähintoina. Tässä tukimuodossa tuki lisättiin tuottajan saamaan myyntihintaan, joten sen kokonaismäärä riippui tuotannon määrästä. Tällaista ei tavallisesti suvaittu, koska se antoi yllykkeen lisätä tuotantoa ja siis pahentaa ylituotantotilannetta, josta eroon pääsemiseksi CAPin mukaiset tulotuet oli otettu käyttöön. Siirtymäkaudella tilanne oli kuitenkin käsityksemme mukaan toinen, ja niin arvelivat komissionkin virkamiehet.

Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla ollut asiaan huomauttamista. Myöskään komission johto ei ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa torjunut; niinpä tulkittiin maatalouskomissaari Rene Steichenin ministeri Pesälälle kirjeitse syyskuun puolivälissä 1994 vahvistama tukipaketin pääpiirteitä koskeva myönteinen arvio siten, että siinä tulivat lisähinnat hyväksytyiksi.

Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasialliseksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö antoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat.

Sitä suurempi oli sitten tyrmistys, kun tuli epävirallinen tieto, että komissio olisi valmis hyväksymään lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle; maidolle siksi, että sen tuotanto oli kiintiöity. Tällaisen kannan se oli tietojen mukaan ottanut Norjan suhteen ja norjalaiset olivat sen hyväksyneet. Suomelle komissio ei halunnut antaa parempaa kohtelua.

Keskusta käännytettiin Euro-uskoon

Esko Aholla ja Paavo Väyryselläoli edessään hankala urakka: Suomen keskustan kannattajat piti käännyttää eurouskoon. ”Minä en sanoisi, että meistä tulee EY:n jäsen, mutta en myöskään sano, että meistä ei tule EY:n jäsentä, vaan se riippuu aika ratkaisevasti lähikuukausien, sanon lähimmän puolen vuoden kehityksestä”, Esko Ahopyöritteli televisiohaastattelussa 19.6.1991. Keskustan puoluetoimisto päätti järjestää laajan kenttäkierroksen, jossa sekä pää- että ulkoministeri esiintyisivät pääpuhujina. Jussi Ylilahti keksi kenttäkierroksen ja markkinoi sen Aholle.

Keskustan sisällä alkoi peli, jota maalaisliitto-keskustapuolueessa on iän kaiken harrastettu. Nimittäin ankara junttaus. Eurouskoon tultiin sinä talvena yhdessä yössä. Uutta uskoa todistettiin käännnnäisen innokkuudella. Kun kokoomuksen eurotaivas oli sininen ja tähtiä täynnä kuten EY:n lippu, keskustan eurotaivas oli koristeltu reunaehdoilla. Lopun perin koko taivaskin oli ehdollinen, mutta sinne taivaaseen vai oli pyrittävä, kun kaikki muutkin pyrkivät. Ja kun keskusta nyt ei kerta kaikkiaan voi jäädä pois hallituksesta. Silloin jokin muu hallitus pyrkii.

UlkoministeriVäyrysestä kehittyi alkutalven viikkoina oikea europappi. Hän tuntui uskovan, että Suomen maaseudunkin ainoa pelastus oli EY:n jäsenyys. ”EY:n ulkopuolella ei ole elämää”,ulkoministeri julisti. Talven aikana Suomesta reissattiin Eurooppaan ja Suomessa kävi eurovirkamiehiä kertomassa, mitä mieltä he olivat Suomen EY:n jäsenyydestä. Heidän puheitaan siteerattiin suurella hartaudella Suomen lehdistössä. Sokerina pohjalla oli itse Saksan liittokansleri Helmut Kohl. Hän pistäytyi Pohjoismaiden neuvoston juhlaistunnossa kertomansa kannattavansa kaikkien Pohjoismaiden pikaista EY-jäsenyyttä

Lopullinen sisäinen rauha Ahonhallitukselle tuli huhtikuussa, kun Paavo Väyrynenriiteli itsensä hallituksesta ulos. Väyrynenyritti lyödä Ahon polvilleen eroamalla ulkoministerin tehtävästä, mutta toisin kävi: Ahonosti salamavedolla ulkoministeriksi Maataloustuottajien puheenjohtaja Heikki Haaviston, niin ettäKoivistokin tokaisi ihailevaan sävyyn: ”Katso poikaa!” Kriittisin syömähammas oli nyt hallituksessa johtamassa maataloudelle vaikeita EU-neuvotteluja.

Miksi Keskusta petti?

Kansalaisilta kysyttiin 16.10.1994 äänestyksessä – valtioneuvoston tiedotteessa – kannattavatko he liittyistä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti? Sittemmin ilmeni, että neuvottelutulo oli eräiltä osin keskeneräinen. Toisin sanoen, neuvottelutulosta ei ollut olemassakaan.

Ehdotus Suomen kansallisesta tukipaketista hyväksyttiin ministerivaliokunnan kokouksessa 16/94 21.10.1994, viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen, EU:lle lähetettäväksi. Kokouksessa toimi puheenohtajana ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen ja kokoukseen osallistuivat ulkoasiainministeri Heikki Haavisto, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinenja maa- ja metsätalousministeri Mikko Pesälä sekä sihteeri Veli Sundbäck. Kokouksesta olivat poissa pääministeri Esko Aho, valtionvarainministeri Iiro Viinanen ja oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki.

Ulkopuolisina ministereinä olivat mukana Ilkka Kanerva ja Sirpa Pietikäinen. Vrkamiehistä olivat paikalla Antti Satuli, Eikka Kosonen, Antti Kuosmanen, Paavo Mäkinen, Jarmo Vaittinen, Veli-Pekka Talvela, Esko Juvonen ja Kauko Holopainen. Eduskunnalla ei ollut enää tämän päätöksen jälkeen kompetenssia tehdä päätöstä kansanäänestyksen perusteella. Myöskään komission vastausta Suomen ehdotukseen ei ollut olemassakaan vielä silloin, kun eduskunta liittymisasian hyväksyi. Ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui vasta 31.10.1994.

EU-ministerivaliokunna pöytäkirja 16/94 21.10.1994 osoittaa totuuden asiassa. Kokoukseen osallistuivat ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen puheenjohtajana, liikenneministeri Ole Norrback, valtionvarainministeri Iiro Viinanen, ulkoasiainministeri Heikki Haavisto, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen, maa- ja metsätalousministeri Mikko Pesälä ja oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki. Sihteerinä toimi valtiosihteeri Veli Sundbäck. Valiokunta hyväksyi komissiolle esitettäväksi tarkistetun ehdotuksen maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista.

Lisävalaistusta asioille antavat myös entisen pääministerin Esko Ahon kirja Pääministeri sekä tohtori Ilkka Hakalehdon kirja EU-kaappaus. Voidaan perustellusti väittää, että Keskusta petti maanviljelijät. Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoito ei voi olla avointa ja rehellistä? Saavatko ministerit valehdella ja jos saavat niin minkä verran? Pitääkö sanonta ”Kepu pettää aina” paikkansa?

Arvoisa puhemies

Kun eduskunta valmisteli Suomen liittymistä eduskunnan ulkoasiainvalikokunnan mietinnössä todettiin: ”Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen perusteella.” Perustuslakivaliokunta puolestaan totesi, että ”liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.” Näillä perusteilla päädyttiin sille kannalle, että EMU-jsenyydestä pitää päättää eduskunnassa. Suomen ei ole pakko mennä Emuun, jos eduskunta ei sitä halua. Väittely ei vielä tähän loppunut.

Kun keskustaoppositio huomasi, ettei kansanäänestyksestä tule mitään, se ryhtyi vaatimaan Emu-päätöksen käsittelemistä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Vielä niin myöhään kuin 1991 perustuslakiin kirjattiin pykälä ”Suomen rahayksikkö on markka.”Hallituksen mielestä Emu-päätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä nykyisessä eduskunnassa, sillä perustuslakia ennätetään muttaa vuosien 1999-2002 siirtymäkauden aikana ennen euron käyttöönottoa.

Eduskunnassa 18.11.1994 toteutettu EU-kaappaus kytki Suomen mukaan Unionin talous- ja rahaliitton, EMU:n toiseen vaiheeseen eli keskimmäiseen vaiheeseen, jonka toteuttaminen oli Maastrichtin sopimuksen mukaisesti alkanut vuoden 1994 alussa. Unionin talous- ja rahapolitiikan määräyksiin alistuessaan Suomi menetti taloudellisen itsenäisyytensä.

EU:n jäsenenä Suomi on jo kahlehdittu Unionin yhteisen rahapolitiikan määrittelevään ja täytäntöönpanevaan keskuspankkijärjestelmään. Sen muodostavat EU:n keskuspankki ja sen epäitsenäisiksi haarakonttoreiksi muuttuneet jäsenmaiden, osavaltioiden, keskuspankit. Nämä voivat laskea liikenteeseen seteleitä vain EU:n keskuspankin myöntämän luvan nojalla. Unionin jäsenmaana Suomen on Maastrichtin sopimuksen perusteella luovutettava myös valuuttavarantonsa sen keskuspankkijärjestelmän hallussa pidettäväksi ja hoidettavaksi. EU:n keskuspankin hallintoneuvosto koostuu osavaltioiden keskuspankkien (EU:n keskuspankin haarakonttoreiden) pääjohtajista ja Unionin keskuspankin johtokunnan jäsenistä.

Arvoisa puhemies

Suomen Natura ratkaisu on direktiivien ja EY-tuomioistuimen päätösten vastainen

Naturaa voidaan perustellusti pitää Suomen suurimpana rikoksena. Valtiovalta antoi 15 prosenttia maamme pinta-alasta EU:n hallintaa laukaustakaan ampumatta. Se on enemmän kuin raskaan sodan johdosta menettämme alue Neuvostoliitolle. Suomen ympäristöhallinnossa toteutettiin suuria muutoksia vuonna 1995. Ympäristöministeriön alaisuuteen perustettiin Suomen Ympäristökeskus ja 13 alueellista ympäristökeskusta. Uudistuksien avulla pyrittiin yhteinäistämään ympäristöasioiden käsittelyä ja selkeyttämään työnjakoa. Uudistusten myötä uusiin ympäristöviranomaisiin keskitettiin huomattavasti päätösvaltaa. Nyt uudet viranomaiset suunnittelevat, konsultoivat, ohjaavat, valvovat ja käyttävät jopa tuomiovaltaa lupaviranomaisina virkatoimiaan tehostaakseen. Menettely on täysin länsimaisen oikeuskäytännön vastaista.

Naturaohjelmaan on suoraan siirretty rantojensuojeluohjelman ja muiden suojeluohjelmien kohteita, vaikka direktiivin kriteerit eivät täyty ja miten rantojen suojeluohjelmaan ylipäätään voidaan pitää valintaperusteena. Natura Suomessa on toteutettu direktiivien ja EY-tuomioistuimen päätösten vastaisesti.

Suomen Natura-ratkaisuta tehtiin 1600 valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valittajat huomaisvat olevansa väärässä oikeuden päätöksen mukaan. Ympäristöministeriössä esittelijäneuvoksena toimi Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin vaimo Taru Hallberg. Oikeuskanslerina oli Vihreiden Paavo Nikula.



Korkein oikeus on vahvistanut päätöksellään Kallan karien itsehallinnon 24.11.1989.

Arvoisa puhemies

Oikeustieteen tohtori Kari Uoti kirjoittaa kirjassaan Kirottu salaisuus näin: Lama-Suomessa ryhdyttiin hyvin raakoihin toimenpiteisiin syyllisten tuomitsemiseksi. Oli sitten kyse säästöpankkien asiakkaasta, joka oli erehtynyt ottamaan valuuttaluottoja eikä kyennyt niitä maksamaan markan devalvoiduttua valtion vastakkaisista vakuutteluista huolimatta tai yrityksestä, joka oli tehnyt liian hyviä sopimuksia rahan humalluttamien säästöpankkiirien kanssa. Kaikki nämä ihmiset joutuivat vastaamaan teoistaan syyllisinä, joko ylivelkaantuneina tai rikollisina. Monet ihmiset muuttuivat rikollisiksi ryhtyessään puolustamaan itseään valtion uhkaa ja hyökkäystä vastaan.

Hyvin kauas takamaastoon jäivät vanhat tuomarinohjeet, jotka määräsivät, että tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena. Jokaisen ihmisen velvollisuus on viime kädessä suojella itseään ja perhettään eikä antautua valtion telaketjujen alle. Jos laki tai tuomioistuinten päätökset muuttuvat epärehellisiksi, kenelläkään ei ole velvoitetta totella niitä. Mikään moraali ei velvoita kunnioittamaan epärehellisyyttä ja vääryyttä, jota jaetaan hienoissa kuliseissa. Auktoriteettien kunnioittaminen perustuu niiden rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ei auktoriteettiasemaan. Kun lait eivät enää toimi, kun perusoikeudet eivät enää suojela, jokaisella on oikeus ja velvollisuus ryhtyä suojelemaan itseään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tähän liittyy tuomariohjeitten määräys kohtuudesta; mikä ei ole oikeus ja kohtuus se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään. Kysymys on oikeuden legimiteetistä. Voiko oikeudenkäynti, jonka toteuttaminen kestää yli vuosikymmenen, olla laillinen?Miksi raha jokaisessa kurvissa on tärkeämpi kuin ihminen? Mikä oli Mauno Koiviston rooli ja mikä hänen vaikuttimensa pankkioikeudenkäyntien taustalla? Miten eduskunta saatiin muuttamaan yksimielisesti hyväksymänsä laki yksittäisen oikeudenkäynnin takia? Miksi oikeudenkäynnit Suomea vastaan ihmisoikeustuomioistuimessa loppuivat, kun tuomioistuimeen nimitettiin uusi tuomari Suomen

Arvoisa puhemies

Diplomi-insinööri Jali Raita kirjoittaa: Päivi Hirvelän valinta 27.06.2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi.
Päivi Hirvelän valinta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi tulee peruuttaa ja rikoksiin syyllistyneet saattaa oikeuteen ja rangaista seuraavin perustein
* Päivi Hirvelä on antanut vääristeltyä tietoa CV:ssään, joka voidaan katsoa rikokseksi Suomessa ja Strasbourgissa
* Valintapaneelin jäsenten on täytynyt tietää virheistä ja heidän on täytynyt toimia yhdessä osallistuen rikokseen.
* Useimmat valintapaneelin jäsenistä ovat olleet esteellisiä ja heillä ei ole ollut oikeutta valita ja ehdottaa ehdokkaita
* Valintapaneelilla ei ole ollut oikeudellista asemaa valita ja ehdottaa ehdokkaita
* Voidaan myös perustellusti väittää, että ulkoasiainministeriöllä ei ole ollut oikeutta ehdottaa kolmea ehdokasta tuomioistuimeen.
* Euroopan ihmisoikeustuomioistuin peittää 46 maata ja 800 miljoonaa ihmistä ja on siten kolmanneksi suurin oikeudellinen yhteisö maailmassa Kiinan ja Intian jälkeen. Ei siis ole mikään vähäpätöinen asia, ketkä ovat tuomareina EIT:ssä, mikä on heidän moraalinsa, tietonsa ja kokemuksensa laista ja erityisesti ihmisoikeuksista

Päivi Hirvelä on kirjoittanut CV:ssään olleensa tuomarina 9 vuotta ja syyttäjänä 16 vuotta eli yhteensä 25 vuotta. Hirvelä kertoo olleensa apulaistuomarina ensimmäistä kertaa 1 elokuuta 1982 alkaen. 1982 plus 25 vuotta ja päädymme vuoteen 2007. Hakemus on tehty 21.2.2006 ja elämme edelleen vuotta 2006, eli jokin on pielessä

Hirvelä väittää siis olleensa tuomarina 9 vuotta. Tämä ei ole totta. Hän ollut asiakirjojen mukaan ylimääräisenä, tai määräaikaisena tuomarina vain 26 kuukautta ja 29 päivää.

Hirvelä kertoo olleensa “assistant Judge” Kouvolan hovioikeudessa. 1.elok.1982- 31 elok 1990. Mitään apulaistuomarin virkaa ei Suomessa ole edes olemassa vaan Hirvelä on ollut vain viskaali eli esittelijä, jonka oikea käännös olisi “Rapporteur, “ Referendary”, “Senior secretary of the court of appeal”, reporting clerk” tai “judicial secretary of a court of appeal”.

Hirvelä kertoo hakemuksessaan olleensa 16 vuotta syyttäjänä. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa.
Kun kaikki lomat, virkavapaudet jne vähennetään, niin voidaan todeta, että Hirvelä on ollut syyttäjänä 11 vuotta ja 10 kuukautta tai 12 vuotta ja yksi kuukausi laskentatavasta riippuen jättäessään hakemuksensa helmikuussa 2006.

Epäilemättä Hirvelä on antanut virheellistä tietoa hakemuksessaan yhteen Euroopan korkeimpaan tuomarin virkaan. Valintapaneelin jäsenten olisi pitänyt hylätä Hirvelän hakemus heti, elleivät he ole osana rikollista suunnitelmaa, sillä se ovat kaikki juristeja, ja he ovat tienneet, ettei Hirvelä ole ollut koskaan vakituisena tuomarina eikä Suomessa edes ole “Assistant Judge “ tai ”apulaistuomarin” virkaa.
Minulle on edelleen epäselvää se, miten valintapaneeli on asetettu, koska en ole saanut pyytämääni selvitystä ulkoasiainministeriöltä. Valtioneuvoston ohjesäännön 6§” määrittelee sen, kuinka ko toimikunta, valintapaneeli olisi pitänyt asettaa. Näyttää siltä, että näin ei ole menetelty.

Valintapaneelin jäsenillä:
* oikeuskansleri Paavo Nikulalla
* KKO:n presidentti Pauliine Koskelolla
* KHO:n presidentti President Pekka Hallbergilla
* oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissasella
* UM:n oikeudellisen osaston päälliköllä Irma Ertmanilla ja
sihteeri Camilla Busck-Nielsenilla ..
.. olisi pitänyt olla sivutoimilupa, jota heillä ei ole ollut. Laki on erittäin tiukka tässä erityisesti tuomareille Koskelo ja Hallberg. Sivutoimilupaa he eivät olisi mahdollisesti saaneet, koska he olivat asiassa esteellisiä.
Valintapaneelin jäsenet tulevat julkiselta sektorilta, jossa kaikki ihmisoikeusloukkaukset tehdään. Tämä on sietämätöntä.

Erittäin sietämätöntä on korkeimpien oikeuksien presidenttien Koskelon ja Hallbergin sekä kansleri Nikulan osallisuus. Nämä sekä Nikulan apulainen Jonkka että eduskunnan oikeusasiamies Paunio ja tämän apulaiset ovat suurimmat ihmisoikeusloukkaajat Suomessa. Käytännössä kaikki oikeusjutut päätyvät Suomessa korkeimpiin oikeuksiin. Nikulalla on suurin oikeudellinen valta Suomessa, sillä hän kontrolloi hallituksen ja presidentinkin toimia sekä tuomioistuimia ja koko virkakoneistoa. Sama koskee hieman pienemmässä määrin Pauniota. Jos Nikula ja Paunio sekä virastonsa toimisivat oikein ja tehokkaasti, Suomesta ei tarvitsisi lähettää yhtään valitusta EIT:hen.
Valintapaneelin jäsenet ovat tienneet, että EIT:ssä on naiskiintiö ja vajetta naistuomareista. Jos kolmen kandidaatin joukossa on yksi nainen, jonka suositukset on leivottu hyviksi, niin hän tulee valituksi.
Hakijoina oli kaksi muut naista: dosentti, OTT Laura Ervo ja professori, OTT Johanna Niemi-Kiesiläinen. Molemmilla oli parempi pätevyys ja tiedot sekä kokemus erityisesti ihmisoikeuksissa vieraissa kielissäkin kuin Hirvelällä.

Hirvelän kokemus erityisesti ihmisoikeuksien alalla on lähes nolla verrattuna kahteen muuhun naishakijaan. Paras hakija tällä suhteessa on professori, OTT Martin Scheinin.

Ei voi välttyä ajatukselta, että
* oikeuskansleri Paavo Nikulalla
* KKO:n presidentti Pauliine Koskelolla
* KHO:n presidentti President Pekka Hallbergilla
on ollut tarkoitus saada “oma nainen” EIT:hen, ja he ovat siinä onnistuneet, lobbaamaan tukea virheellisille päätöksilleen ja ihmisoikeusrikkomuksilleen.

Pääministeri Vanhanen tietää, että valintamenettelyt kansainvälisiin tuomarintehtäviin ovat remplaÇant, ja hän asettikin 12.08.2005 työryhmän selvittämään tilannetta ja tekemään ehdotukset lain muutoksiksi. Puheenjohtajaksi tuli kansleri Nikula. Nikula ei olisi saanut osallistua tähän työhön, sillä hänelle kuuluu koko virkakoneiston valvonta ja myös tämä työryhmä. Eli Nikula valvoo omia tekemisiään ja jälleen on harkitusti loukattu vallan kolmijakoa kohtaan.

Työryhmän raportin olisi pitänyt tulla valmiiksi 30.4.2006. Työryhmä sai jatkoaikaa ja sopivasti ehti “vanhan systeemin “ aikana valita ehdokkaat EIT:hen. Raportti on nyt painatuksessa.
Hirvelän nimikirjanotteesta selviää muitakin virallisen laillisuusvalvonnan mädännäisyyksiä.
Hirvelä on ollut erilaisissa kilpailevissa tehtävissä hallinnossa.
Hän on ollut viskaalina hovioikeudessa ollessaan saman oikeuspiirin alioikeudessa määräaikaisena tuomarina

Hän on ollut julkisena oikeusavustajana ollessaan samalla määräaikaisena tuomarina alioikeudessa.
* Hän on ollut julkisena oikeusavustajana ollessaan samalla viskaalina hovioikeudessa..
* Hän on ollut syyttäjänä ollessaan myös määräaikaisena tuomarina alioikeudessa.
* Hän on ollut valtionsyyttäjänä ollessaan esittelijänä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa
Lain mukaan määräaikaisen tuomarin virka tulee julistaa hakuun, jos määräaikaisuus on pidempi kun yksi vuosi. Tätä kierretään sillä että määräaikaisuudet ovat lyhyempiä vaikka yhteensä kestävätkin yli vuoden. “Sopiva” tuomari saadaan tekemään “likainen” tuomio “laillisesti”. Hirvelän lyhin määräaikaisuus on ollut yksi päivä.

Hirvelällä on ollut ainakin 9 sivutointa, joihin hänellä ei ole ollut lupaa, “kuutamourakointia” siis, Euroopan ihmisoikeussopimuksen Protokolla No. 11 Artikla 21 edellyttää mm, että EIT :n tuomarilla on korkea moraali, jota Hirvelällä tuskin on. Koska käsillä oleva juttuun ovat sotkeutuneet Suomen korkeimmat laillisuusviranomaiset, juttu voidaan tutkia vain ulkomailla. Myös ministeri Tuomiojan osuus tulee selvittää, sillä hän on kolmen ehdokkaan listan toimittanut.

Suomi on paljon korruptoituneempi yhteiskunta kuin yleisesti tiedetään.
Ihmisoikeusliiton hallituksessa istuu mm Pentti Arajärvi Tarja Halosen aviopuoliso. Tuskinpa Arajärvi etsii törkeitä ihmisoikeusloukkauksia Tarja Halosen maasta? Tranparency Internationalin Suomen toimipisteen johtokunnan puheenjohtajana on Turun kihlakunnan johtava syyttäjä Antti Pihlajamäki, jonka jo viran puolesta tulisi paljastaa yhteiskunnallinen korruptio.

Hirvelän kokemus on virallisen laillisuusvalvonnan piiristä, jossa hän on tehnyt sekalaisia töitä. Nyt hän on vuodesta 1999 alkaen valtionsyyttäjänä. Vuoden 2005 hän oli kokonaan virkavapaalla ja kuluvan vuoden myös lähes kokonaan. Julkisuudessa ei ole näkynyt mitään syyttämistehtävää, jossa hän olisi loistanut. Hirvelä ei ole Suomen “carladelponte”.

Hirvelä asuu Lahdessa, josta työmatka virkapaikalle Albertinkadulle Helsinkiin vie parisen tuntia, poikkeuksellista Suomessa ja fyysisesti rasittavaa, jos joutuu tämän joka arkipäivä tekemään.
EIT:n tuomareita valittaessa valintaa ei tulisi kohdistaa virallisen laillisuusvalvonnan piiiristä tuleviin, jossa ihmisoikeusloukkaukset tehdään, ja henkilöt ovat jo valmiiksi ryvettyneitä. Kahdeksan hakijan joukossa kaksi tuli virallisen laillisuusvalvon piiristä. Muut kuusi eivät olleet niin ryvettyneitä. Puhtaina voisi pitää niitä, jotka tulevat yliopistomaailmasta kuten Ervo, Niemi-Kiesiläinen ja Scheinin.

Erkki Aho on vaatinut asian käsittelyä Jokilaaksojen poliisiasiain neuvottelukunnassa. Katso

Arvoisa puhemies

katson, että laillisuusvalvonnan toiminta on otettava erittäin tarkkaan seurantaan ja esittämäni asiat on selvitettävä erittäin perusteellisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Kaikki rikoksiin syyllistyneet on saatava juridiseen ja taloudelliseen vastuuseen ja kaikki aiheutetut vahingot on korvattava täysimääräisesti.

Ei kommentteja: