sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ylivieskalaiset – keskittäkää äänenne Juha Pylväälle

Juha Pylväällä on mahdollisuus päästä eduskuntaa, jos ylvieskalaiset keskittävät äänensä Juha Pylvään valitsemiseksi. Luonnollisesti apuja tarvitaan Sievistä ja Oulaisista.

Ylivieskassa äänesti viime kunnallisvaaleissa 7113, vaikka äänioikeutettuja oli 11 033. On erittäin tärkeää, että myös ”nukkuvat” saadaan äänestämään omaa ehdokasta.
Keskusta sai 2762. Näistä äänistä Eija Nivala sai 532 ääntä. Markku Koski, joka nyt ei ole ehdokkaana sai 465 ääntä, Sanna Isola 222, Eero Isomaa 207, Inkeri Kerola 127, Juho Mattila 81. Nyt nämä henkilöt eivät ole ehdokkaana. Äänet on syytä keskittää Juho Pylväälle samoin kuin kaikki ylivieskalaisten keskustalaisten äänet. On oltava kotiseuturakas ja äänestettävä omaa ehdokasta Juha Sipilän, Tapani Töllin, Antti Rantakankaan ja Mirja Vehkaperän sijasta. Jos joku ei voi äänestää Juha Pylvästä niin seuraava vaihtoehto on Eija Nivala.

Perussuomalaiset saivat viime vaaleissa Ylivieskassa 1302 ääntä. Niistä Juha Liukkonen sai 541 ääntä. Nyt perussuomalaisia ei kannata äänestää, sillä äänet hyödyttävät vain oululaisia ehdokkaita. Nyt perussuomalaisia äänestäneiden kannattaa keskittää äänensä Juha Pylvällä, sillä sekä keskustan että perussuomalaisten äänillä Juha Pylväs on jo erittäin vahvoilla kansanedustajakksi johtuen suhteellisesta vaalitavasta, joka mahdollistaa keskustapuolueesta läpimenon pienemmälläkin äänimäärällä. Siis ylivieskan laiset itse päättävät haluavatko he oman kansanedustajan.

SDP sai 1149 ääntä viime vaaleissa. SDP:lle annetut äänet eivät hyödytä aluettamme suoranaisesti. On oltava kotiseuturakas ja on äänestettävä oman alueen ehdokkaita. Siksi äänet kannattaa keskittää Juha Pylvälle, Hanna Halmeenpäälle tai Katja Hänniselle.

Kokoomus sai Ylivieskassa viime vaaleissa 875 ääntä. Nitä Kalle Luhtasela sai 497 ääntä. Kokoomuslainen ääni näissä vaaleissa hyödyttää vain oululaista tai kajaanilaista ehdokasta. On oltava kotiseuturakas ja äänestettävä oman alueen ehdokkaita: Juha Pylvästä, Eija Nivalaa tai Hanna Halmeenpäätä.

Vasemmistoliitto sai viime vaaleissa 416 ääntä. Niistä Katja Hänninen sai 107. Nyt kaikki äänet on keskitettävä Katja Hänniselle. Vain näin voidaan varmistaa Katja Hännisen läpimeno.

Vihreät saivat 268 ääntä. Näistä Hanna Halmeenpää sai 132 ääntä. Nyt vihreiden kannattaa keskittää kaikki äänet Hanna Halmeenpäälle.

Kristillisdemokraatit saiva 259 ääntä. Kristillisdemokraateille annettu ääni menee harakoille, koska kristillisdemokraateilla ei ole mahdollisuutta saada ehdokasta läpi. Kristillisdemokraattien kannattaa keskittää äänensä kirkkoherra Eija Nivalalle.


Muita puolueita ei kannata äänestää, koska ääni menee harakoille. Järkevällä äänten keskittämisellä ylvieskalaisilla on mahdollisuus saada yksi ehdoka läpi ja tämän ehdokas on Juha Pylväs.

Ei kommentteja: